Uusi elämä satulalle

PIKAJALKA HARJOITTELEE KILPASATULAN VERHOILUA
​
Teksti ja kuvat: Vesa Karppi

​Rompetoreilta löytyy usein asfaltti-ihottumasta kärsiviä muovirunkoisia 80- ja 90-lukujen kilpasatuloita - esimerkkeinä aikanaan suositut Selle Turbo, Kashimax tai Selle San Marco Supercorsa. Jos pyörä muuten kiiltää, niin ei siihen viitsi ihan missä tahansa kunnossa oleva satulaa asentaa. Toki alkuperäisellä kärsineelläkin satulalla on oma arvonsa, jos se sopii kokonaisuuteen tai sillä vaikkapa on tunnettu kisahistoria. Hyväkuntoiset vanhat laatusatulat ovat huomattavan hintavia, joten vanhan satulan uudistamisessa saattaa olla taloudellistakin järkeä, mikäli sopivia materiaaleja on valmiiksi käden ulottuvilla. 
 
Tässä jutussa kerron, kuinka vaihdoin Kashimax-satulaan uuden pintanahan. Idea hommaan ryhtymisestä tuli Vanhat Velot Facebook-ryhmässä 2019 olleesta kirjoituksesta, jonka keskusteluketjussa kirjoittaja kuvaili prosessin pääpiirteittäin. Tämä ei ole seikkaperäinen työohje, jonka avulla varmasti onnistuu, vaan enemmänkin pelin avaus kokeilijoille, jotta opittaisi yhdessä enemmän ja jaettaisi kokeilujen pohjalta kokemuksia ja tietoa materiaaleista ja työtavoista. Itse käytin tarvikkeita ja materiaaleja, joita minulla valmiiksi oli kotona, joten parempiakin todennäköisesti löytyy. 
 
Tarvikkeemme ovat:

• Satula-aihio
• Mattoveitsi
• Sakset
• Hiekkapaperia, karkeus 180-240
• Asetonia
• Ohutta nahkaa
• Vesiastia
• Puristimia
• Karhulankaa ja ompeluneula
• Rätti ja juotoskolvi
• Kontaktiliimaa
• Sivellin
• Pikaliimaa
• Puukiiloja​

nYLKEMINEN

Kun hommaan on päätetty ryhtyä, niin ensimmäinen homma on poistaa vanha päällinen.  Se on yleensä mokkanahkaa tai jonkinlaista keinonahkaa, joka on satulassa kiinni kontaktiliimalla. Irrottaminen ei ole kovinkaan hankalaa, kunhan ensin saa liimauksia hieman aukeamaan satulan sisäpinnan puolelta. Usein liimaukset ovat ajan saatossa ja veden vaikutuksesta jo hieman aukeilleetkin, mikä helpottaa irrotusta. 

Nylkemistyössä pitää varoa, ettei irrotettava pinta repeä enempää, koska sitä tarvitaan vielä sapluunana uuden päällisen tekemisessä. Lisäksi pitää varoa pintanahan alla mahdollisesti olevaa vaahtomuovipehmustetta, joka voi repeillä, jos vanha liima pitää tiukasti kiinni. Liiman lämmittäminen hiustenkuivaajalla yleensä auttaa, jos se tuntuu olevan tiukassa. Myös liotusta lämpimässä vedessä voi kokeilla.

kunnon pohjat

Kun vanha päällinen on poistettu, niin satulan runko putsataan ja valmistellan huolellisesti ennen seuraavia työvaiheita. Menneiden aikojen vauhtiajoista kertynyt hiekka ja rapa pestään aluksi pois. Erityisen tärkeää on poistaa satulan reunoista vanhat kontaktiliiman jämät, jotta uusi liima saadaan tarttumaan hyvin ja ilman ryppyjä. Vanhaa liimaa voi alkuun kaapia vaikkapa mattoveitsen terällä tai muulla vastaavalla työkalulla. Itse hankasin muutamaa kohtaa myös asetonilla, mutta tiukkojen liuottimien kanssa pitää olla varovainen, koska ne sulattavat aivojen lisäksi myös muovia. Lopuksi hioin reunaa molemmin puolin 240 karkeuden hiomapaperilla, jotta liimalle tulisi hyvä tartunta.
​

Pintanahassa olevan repeytymän lisäksi myös pinnan alla oleva vaahtomuovipehmike saattaa olla kärsinyt vahinkoja. Vaahtomuovin kuoppien ja repeämien korjaaminen on tärkeää, koska muuten uuden piinan alle jäävät vauriot tulevat näkymään ikävästi uuden pinnan läpi.  Suoristin ensin kuoppakohtia veistämällä vaahtomuovia varovasti mattoveitsellä. Tämän jälkeen liimasin kontaktiliimalla tilalle palan solumuovista routamattoa, jota sitten muotoilin sopivaksi mattoveitsellä. Routamatto painuu kasaan hieman alkuperäistä materiaalia enemmän, joten korjauspalat saisivat jäädä hieman ylikokoisiksi. Retkipatja saattaisi olla parempaa materiaalia tähän.

vaimon vaatekaapilla

Nahan on oltava hyvälaatuista ja ohutta, jotta se saadaan venymään satulan muotoon. Vaimoni nahkatakista sain leikattua oikein hienoa ohutta poron nahkaa. Jos aiotte tehdä samoin, niin kysykää ensin lupa tai varmistakaa pankkitilinne saldo. Palan ei tarvitse olla suuren suuri, joten sellaisen ostaminen vaikkapa lähisuutarilta tuskin tulee hirmuisen kalliiksi. Myös kirppareilla ja kierrätyskeskuksissa kannattaa pitää silmät auki ja hypistellä läpi vastaan tulevat edulliset nahka-asusteet. 

Vanhaa irrotettua pintaa käytetään apuna uuden nahkapalan koon ja muodon määrittämisessä. Vanha irrotettu pinta pysyy jonkin verran muodossaan, joten sen pohjalta voi lähinnä piirtää suuntaa antavan kaavan. Uudesta palasta on leikattava suurempi ja työvaraa on hyvä olla joka suuntaan ainakin pari senttiä. Nahan koko ja muoto muuttuvat venytettäessä.

venytys ja kutistus

Nahka laitetaan likoamaan vesiastiaan niin, että se vettyy läpimäräksi. Ohuella mokkanahalla siihen ei mene kovinkaan kauaa, mutta nahan laadusta riippuen annetaan sen uida vesiastiassa tarpeeksi kauan niin, että se on varmasti aivan läpimärkää. Sen jälkeen vettä valuva nahka asetellaan satulan päälle ja sitä aletaan venyttää satulan muotoon. Nahan reunat käännetään satulan reunojen sisäpuolelle ja reunat kiinnitetään satulaan pienillä puristimilla tai hyvillä pyykkipojilla. Halpahalleissa myytävät pienet pihtimalliset liimauspuristimet ovat tähän hommaan erinomaisia ja niitä pitää olla paljon. 

Nahkaa venyttäessä huomaa pian, että pitkät sivut on helppo saada muotoon, mutta tiukemmat kurvit satulan kärjessä ja peräosassa ovat vaikeita.  Kun venytys on tehty niin hyvin, kuin se on mahdollista tehdä ja reunat on kiinnitetty puristimilla joka kohdasta, niin nahka jätetään kuivumaan. Kesäpäivän auringossa pihakiven päällä oma harjoituskappaleeni kuivui vauhdilla. Annoin vielä tämän jälkeen nahan olla satulan päällä pari päivää varmuuden vuoksi ennen puristimien poistoa ja sen irrottamista. Nahkatöiden amatööri yllättyi positiivisesti tässä vaiheessa huomatessaan, kuinka ohut nahka oli sellaisenaan hyvinkin satulan muotoinen, vaikka satulan runko oli poissa sen alta.

Vaikeinta venytysvaiheessa on nahan muotoilu satulankärjen kohdalta niin, että se istuisi hyvin ilman ryppyjä. Ratkaisin tämän siten, että leikkasin nahasta kärjen kohdalta pienen kiilan pois ja ompelin sitten reunat yhteen käsin karhulangalla. Nahka oli niin ohutta, että mitään normaaleja ompelutarvikkeita järeämpiä välineitä ei tarvittu.  Materiaalista riippuen ompelun voinee tehdä ompelukoneellakin. Lisäksi voi miettiä, haluaako ompelusauman jäävän nahan sisä- vaiko ulkopuolelle. Ulkopuolella sopivan värisellä langalla tehty siisti ommel saattaa olla hyvinkin elegantti visuaalinen tehokeino. Koska aiemmista ompeluharjoituksistani oli kulunut jo hyvin kauan, tein sauman suosiolla nahan sisäpuolelle. Satulan peräosassa on myös tiukkoja kulmakohtia, mutta niiden osalta en ruvennut ompelutöihin.

Telkkarin auton tuunausohjelmista on jäänyt mieleen, kuinka verhoilijat muotoilevat ja kutistavat pintanahkoja vesihöyryllä. Kokeilin tehdä näin laittamalla märän rätin nahkaa vasten ja sitten lämmittämällä sitä juotoskolvin metallirungolla niin, että vesi höyrystyi. Jäljelle jääneet pienet rypyt oikenivat tällä tavalla jonkin verran. Juotoskolvin kanssa pitää olla varovainen, ettei muuten aiheuta sillä vaurioita materiaaleille. Tähän hommaan on varmasti fiksumpiakin työvälineitä ja tapoja. Kun nahka istuu hyvin satulan rungon päällä, niin suurimmat työvarat voidaan leikata pois, mutta edelleen ylimääräistä on hyvä jättää tarpeeksi. Mieti, mistä leikkaat ja kuinka paljon, jotta myöhemmin ei olisi niin suuri tarve kiroilla.
​

liimaa, liimaa, enemmän liimaa

Kontaktiliima lienee ainoa liimatyyppi, mikä toimii nahan kiinnittämisessä muoviin, niin että lopputulos pysyy elastisena. Kontaktiliimoja on erilaatuisia ja koska asennoiduin tähän projektiin harjoituksena, niin käytin sitä liimaa, mitä hyllystä löytyi. Kyseessä oli Cascon vesiohenteinen kontaktiliima, joka on mukavampaa käyttää kuin pahan hajuiset liuotinohenteiset kontaktiliimat. Mikä sitten olisi ideaalinen liima kestävyyden ja kiinnittämisen kannalta, on yksi jatkossa tutkittavia asioita. Nyt tehdyllä satulalla tuskin tullaan polkemaan vesi- ja loskakeleillä, joten käytetty liima todennäkoisesti pitää nahan hyvin paikallaan ainakin muutamat Retrokilpurit-ajot.

Tein liimauksen kolmessa vaiheessa. Ensin istuimen polkijaa vasten tuleva päälliosuus, sitten ulkoreunat ja lopuksi sisäreunat. Liimaa levitetään ohuelti ja tasaisesti siveltimellä sekä nahan sisäpintaan että satulan ulkopintaan. Kontaktiliiman annetaan kuivua molemmissa kappaleissa niin kuivaksi, että se tuntuu täysin kuivalta kädellä kokeiltaessa. Liimasta ja olosuhteista riippuen tähän voi kulua puolesta tunnista kahteen tuntia. Rohkeampi liimaaja liimaa koko päälliosan satulan reunoihin asti kerralla, mutta silloin nahan kohdistuksen kanssa saa olla todella tarkkana. Kontaktiliimaus ei irtoa tai liu'u kun se on kerran tarrannut kiinni, joten on varottava, etteivät reunat ennen aikojaan tarraa kiinni väärään kohtaan. Jos ulkoreunojen liimauksen tekee omana vaiheenaan, niin silloin on taas varottava, ettei levitä liimaa liikaa edellisen liimauksen reunakohtaan. Tästä seuraa, että liimausvaiheen reuna jää näkymään päällysnahan läpi raitana.

Tämän jälkeen leikataan uuden päällysnahan reunat niiden lopulliseen kokoon ennen liiman levittämistä satulan sisäpinnan reunoihin ja reunojen kiinni liimausta. Rungon pitkittäisraudat tulevat satulan keskivaiheilla lähes kiinni rungon reunaan, ja tämän kohdan liimaamisen kanssa pitää olla huolellinen, jotta nahka saadaan raudan ja rungon väliin niin, ettei liima nappaa kiinni ennen aikojaan ja nahkaan tule ryppyjä. Käytin tässä vaiheessa puristusapuvälineinä myös puukiiloja satulan rungon ja pitkittäisrautojen välissä.

Lopuksi on jäljellä satulan peräosan hankalat kulmat. Näiden osalta nahkaan piti leikata pieniä viiltoja muutamiin kohtiin, jotta nahan sai taittumaan hyvin joka kohtaan. Liimasin nämä pienet viimeistelyt kiinni pikaliimalla kontaktiliiman sijaan. Myös satulan kärkeen sen sisäpuolelle laitoin pikaliimaa, jotta sain kärkiompeleen kohdan paremmin kiinni satulan runkoon.

Lopputulos ja seuraavat harjoitukset

Kun amatööriverhoilija julisti satulan valmiiksi, hän taputti itseään olalle ja oli varsin tyytyväinen.  Satulan pinta on mattamustaa mokkanahkaa, ja se näyttää kohtuu läheltäkin katsottuna oikein siistiltä. Jos nenänsä tunkee kiinni satulan kärkeen tai katsoo sitä alhaalta käsin, niin silloin huomaa, että tekijällä on vielä jonkin verran työmaata edessä ennen kuin voi itseään kutsua satulamestariksi.

Seuraavan harjoituksen teen hyvin pitkälti samalla reseptillä. Satulan kärjen ompeleen teen todennäköisesti koneella ja sen mahdollisimman hyvän istuvuuden saavuttamiseksi aion tehdä ensin pari pienempää harjoituspalaa. Harjoituspalojen avulla aion myös tutkia kannattaako ommel tehdä ennen nahan venyttämistä vaiko sen jälkeen. Myös kontaktiliimojen ominaisuuksia aion tutkia hieman tarkemmin, sillä vesi ei perinteisesti ole kontaktiliimojen kaveri. 

Verhoilemisiin!